Rogate pühapäev ja emadepäev

Jutluse pidas emadepäeval ja palve-pühapäeval külalisõpetaja Maritta Viitanen Hollola kogudusest. Kirikus sai jutlus küll tõlgitud Eesti keelde, kuid siin on see esitatud originaalkeeles. Jutluse aluseks oli Lk 11:5-13

Kirkko ja seurakunta mielletään rukouksen paikaksi. Toki niissä paljon rukoilemmekin yhdessä jokaisessa jumalanpalveluksessa, toimituksissa tai hartauksissa. Kuitenkin rukoilla voi missä ja milloin vain. Rukous ei ole sidottu paikkaan. Rukoilla voi yksin ja yhdessä, ääneen tai hiljaa. Vaikka millaisessa väenpaljoudessa ja metelissä voi mielensä rauhoittaa ja sisäisesti hiljentyä rukoukseen. Tänään on rukoussunnuntai ja se meitä muistuttaa rukouksen tärkeydestä ja sen valtavista mahdollisuuksista.

          Rukousta kuvataan, että se on kuin hengittämistä. Kun hengitämme ulospäin, annamme Jumalalle mieltämme painavat asiat ja huolet. Kun hengitämme sisäänpäin, saamme vastaan ottaa Jumalan armon ja rakkauden. Hengittäminen on meille elinehto. Sitä on monelle myös rukous. Rukouksessa saamme puhua Jumalan kanssa. Rukous on koko kirkon yhteinen äidinkieli. Jumala ymmärtää sen, olipa oma äidinkielemme mikä tahansa.

          Hengittäminen on meillä automaattista, meidän ei tarvitse keskittyä voidaksemme hengittää. Samoin rukoileminenkin voi syntyä tahdostamme riippumatta ja olla jopa tiedostamatonta. Se voi olla myös pelkkää olemista, lepäämistä Jumalan edessä. Joskus ei löydy sanoja, jotka taipuisivat rukoukseen, joskus ei ole edes voimia miettiä niitä sanoja. Silloinkin voimme uskoa, että Jumala kuulee myös nämä sanattomat rukouksemme. Kuulee koko mielemme, kehomme ja tunteidemme, koko olemuksemme yhteisen hiljaisen viestin.  Meille on myös luvattu, että pyhä Henki rukoilee meidän puolestamme sanattomin huokauksin.

          Rukous voi olla siis sanatonta, se voi olla hiljaista huokausta. Mutta myös liike voi olla rukousta. Esimerkiksi ristinmerkin tekeminen on ele, johon liittyy liike, rukous ja siunaus. Ristinmerkillä meidät siunataan kasteemme yhteydessä ja ristinmerkin saattelemana meidät lähetetään odottamaan ylösnousemuksen päivää. Ristinmerkillä voi siunata itsensä aamulla ja illalla, myös päivän mittaan eri tilanteissa. Se on samalla rukous, että Jumala varjelisi ja suojelisi minua tässäkin hetkessä. Se on myös uskontunnustus siitä, että mitä teenkin, teen sen Kolmiyhteisen Jumalan nimessä, olen hänen omansa.

          Myös virret ovat rukousta ja rukousta voi olla myös musiikki. Uruilla on erityisasema kirkon musiikissa ja niille onki sävelletty paljon rukoukseen liittyvää musiikkia. Tällainen musiikki on Jumalan ylistystä ja rukousta.

          Rukousta on siis monenlaista. Myös me ihmiset olemme erilaisia rukoilijoita. Toiselle parin sanan tokaisu Jumalan puoleen voi olla työn takana, toinen on taas monisanaisempi. Rukouksessakin pätee se sääntö, että siinä ei tarvitse yrittää olla ja tehdä mitään muuta kuin mitä aidosti ja rehellisesti on. Rukous ei ole suoritus (harjutus). Se on enemmänkin olemisen asenne. Ei Jumalalle tarvitse näytellä tai etsiä hienoja sanakäänteitä. Hän kyllä tuntee meidät sisimpäämme myöten. Paremmin kuin me itse tunnemme. Hän ei tarvitse meidän sanojamme ja rukouksiamme kaikkivaltiutensa vahvistukseksi, mutta me ihmiset tarvitsemme rukousta vahvistuaksemme elämään tätä elämää, joka on meille lahjaksi annettu. Rukous on ihmisen tapa olla ja elää Jumalan kasvojen edessä. Rukouksessa emme käänny minkä tahansa auttajan puoleen vaan olemme tekemisissä Taivaallisen Isämme kanssa. Tunnustamme hänelle riippuvuutemme, nousevathan rukouksemme usein nousee avuttomuudesta ja neuvottomuudesta.

          Meistä monen ensimmäinen muistikuva uskonasioihin liittyy äidin opettamaan iltarukoukseen, virteen tai siunaukseen. Kukapa vanhempi ei toivoisi parasta lapselleen, siitähän Jeesus päivän evankeliumissakin puhui.  Kun vanhemmat, kummit tai isovanhemmat opettavat lapselle iltarukouksen, he samalla antavat lapselle läpi elämän kantavan lahjan ja turvan. Lapsi voi kasvaessaan etääntyä tuosta iltarukouksen luottavaisuudesta Jumalaan, jopa luulla unohtaneensa sen kokonaan. Monet ovat kuitenkin ne kertomukset siitä, miten elämän vaikeuksissa ja kivuissa, silloin kun mikään inhimillinen ei enää auta, on lapsena opittu iltarukous noussut mieleen. Se on soperrettu (läkitatud) Jumalan puoleen toivoen, että olisi kuitenkin edes yksi, joka kuulisi ja auttaisi. Asiat ja tilanteet voivat olla edelleen vaikeita rukouksen jälkeenkin, mutta monet ovat myös ne kertomukset, että jotain kirposi harteilta tuon rukouksen myötä. Taakkaa ei enää tarvitse kantaa yksi.

         

          Me kaikki voimme kantaa toinen toistemme taakkoja. Jumalanpalveluksen esirukouksessa me rukoilemme paitsi itsemme myös toinen toistemme puolesta. Yhteinen esirukous kantaa heitä, jotka eivät itse jaksa rukoilla. Esirukouksessa pyydämme myös siunausta elämän suuriin hetkiin, kastetuille, avioliittoon aikoville, pois nukkuneille ja heidän läheisilleen. Yhteisessä esirukouksessa uskotaan todeksi Jeesuksen sana evankeliumissa: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.”

          Kun me seurakuntana rukoilemme, on siinä usein kyse Jumalan pelastustekojen muistamisesta. Kun rukoilemme Jeesuksen nimessä tai kun vetoamme Jumalan toimiin Raamatussa, niin siinä muistelemme Jumalan armoa ja rakkautta meitä kohtaan. Kastettuina ja kristittyinä toivomme kumpuaa siitä, että Jumala tarttuu asioiden kulkuun, koska hän on ollut meidän, hänen lapsiensa elämässä mukana jo alusta alkaen.

          Näin äitienpäivänä äidit saavat ehkä lahjan lapsiltaan. Mutta äidit puolestaan antavat lapsilleen parhaan lahjan, kun opettavat heitä rukoilemaan ja rukoilevat hänen puolestaan. Tämä lahja kantaa läpi elämän ja vielä enemmän se kantaa, kun se kulkee sukupolvelta toiselle. Äitien lisäksi me kaikki saamme olla viemässä rukouksen lahjaa eteenpäin.

 Maarit, Pia ja Juha Hollolast laulsid jumalateenistusel mõned laulud...

... ja pärast teenistust kinkisid me tulevased Eesti härrasmehed emadepäeva puhul kõigile kirikust väljuvatele naistele lilleõie. Vastu kingiti neile reeglina naeratus.